Laatu ja sertifiointi

CE-merkittyjä kantavia teräsrakenteita toteutusluokkaan EXC2 asti

Vöyrin Teräsrakenne Oy:n toiminta on laadukasta ja asiakaslähtöistä. Toimitamme teollisuudelle, rakennusteollisuudelle ja esimerkiksi maatalousyrittäjille ja yksityishenkilöille vaatimusten mukaisia terästuotteita vaaditussa toimitusajassa. Toimimme myös ulkoistettuna metalliverstaana tehtaille, kiinteistöyhtiöille ja julkisille organisaatiolle.

Tuotantomme on pääasiassa suunniteltu piensarjoja ja erikoistilauksia varten, mutta tuotantotilamme sopivat myös sarjatuotantoon.

Yrityksessämme jokainen työntekijä on ongelmanratkaisija joka vastaa oman työnsä laadusta ja on ylpeä tekemästään työstä. Siksi olemme hyviä silloin, kun jokainen osa on erilainen, mutta teemme myös huolella sarjana kaiteita, huoltotasoja tai muita rakenteita teollisuudelle.

Laatu ja sertifiointi

Yrityksemme noudattaa toimintaamme koskevaa lainsäädäntöä ja toimintojen sekä tuotteiden laadun vaatimuksia.
Tuotannossa noudatamme teräsrakenteiden hitsauksen, rakenteen tarkastuksen ja testauksen osalta standardin SFS-EN ISO 3834-2 mukaisia vaatimuksia. 
Vöyrin Teräsrakenne Oy:llä on oikeus valmistaa ja toimittaa harmonisoidun
tuotestandardin EN1090 mukaisia kantavia teräsrakenteita luokkiin EXC1 ja EXC2.
Lisäksi toimimme ISO 9001 laatujärjestelmän mukaan (ISO 9001:2008).

Sertifikaattimme: Teräsrakenteiden CE-merkintä EN 1090

Vöyrin Teräsrakenne Oy
Teräsrakenteiden ongelmanratkaisija, vuodesta 1964.

Ota yhteyttä:
TJ Tor-Leif Häggman 050-525 9921 tor-leif@vsb.fi
Vöyrin Teräsrakenne Oy
Rekipellontie 129 66600 VÖYRI